perjantai 28. maaliskuuta 2014

OHJEITA SISUSTUSOMPELUUN: Vuoritetut verhot; Miksi vuorata verhot?



Vuoritetuista verhoista tietoa etsiessäni vastaan tuli monta syytä, miksi vuorata verhot. Verhoja ommellessa olen huomannut, että erityisesti kaksi syytä vaikuutta siihen, miksi jotkut haluavat verhot vuorata: verhojen suojaaminen auringonvalolta sekä verhoista saadaan pimentäviä.

Äkkiseltään saattaa tuntua oudolta, että verhoja täytyy suojata auringonvalolta, mutta esimerkiksi silkkiverhot tulee aina vuorata juuri tämän vuoksi. Silkki on materiaalina todella arvokasta, mutta sen aurongonvalonkesto on erittäin huono. Eli, jos sijoitat silkkisiin verhoihin, kannattaa tuo sijoitus suojata suosiolla vuoraamalla verhot. Mutta mikäli vuoritetut silkkiverhot kuullostavat kalliilta ja työläältä, voin lohduttaa, kangaskaupat pursuaa hyviä silkkijäljitelmiä. Ne ovat huomattavasti edullisempia eikä niitä tarvitse vuorata.

Vuorista on myös muuta hyötyä. Toinen yleinen syy vuorata verhot on, että verhoista halutaan pimentävät. Nykyisin kangaskaupoissa on laaja valikoima pimentäviä kankaita. On kankaita, jotka ovat pinnoitettu pimentävällä kalvolla. Ne saattavat tuntua todella jäykiltä kankailta, mutta ripustettuna ne laskeutuvat kauniisti. On myös kankaita, jotka on kudottu pimentäviksi. Mutta jos ei löydy mieleistä pimentävää kangasta, voi näitä kankaita käyttää verhon vuorina, jolloin lopputuloksena on juuri sellaiset pimentävät verhot kuin haluat.

Vuorin ansiosta verhot myös laskeutuvat paremmin. En usko, että kovinkaan moni tämän vuoksi verhojaan vuorittaa, mutta kiva plussahan se on. Suoraan sanottuna en ole varma, mihin tämä perustuu, mutta epäilisin sen liittyvän siihen, että vuori tuo lisäpainoa verholle. Mutta sen saa helpommon hoidettua verhopainoilla, joska kerroinkin aikasemmin sivuverhojen alakäänteen ompelun yhteydessä. 

Vuori tuo verholle myös näyttävyyttä, sillä se tuo verholle muhkeutta, mutta se voi myös korostaa verhon väriä, tai läpikuultavissa kankaissa väriä voidaan jopa muuttaa. Tai miltä näyttäisi ohut organzakangas voimakkaasti kuvioidun vuorin kanssa. Mielikuvitus on vain rajana, kun lähtee yhdistelemään näin erilaisia kankaita.